Kullanım Kılavuzları
JOHDANTO Hyvä asiakas! Kiitos, että valitsit McCulloch-tuotteen! Olet siten osa kauan sitten alkanutta tarinaa, sillä McCulloch Corporation aloitti moottorien valmistuksen jo Toisen maailmansodan aikaan. Vuonna 1 949, kun McCulloch esitteli ensimmäisen, kevyen yhden miehen kannettavan moottorisahan, puuteollisuus muuttui lopullisesti. Innovatiivisten moottorisahojen valikoima täydentyi vuosikymmenten aikana ja liiketoimintaa laajennettiin. Ensin mukaan tulivat lentokoneiden ja mikroautojen moottorit 1950-luvulla ja sitten pienet moottorisahat 1960- luvulla. Myöhemmin 1970- ja 80-luvuilla valikoimaan lisättiin trimmerit ja puhallusputket. Nykyisin Husqvarna-konserniin kuuluva McCulloch jatkaa tehokkaiden moottorien, teknisten innovaatioiden ja kestävien mallien perinnettään, joka on ollut meille leimallista jo yli puolen vuosisadan ajan. Matalampi polttoaineenkulutus, pienemmät päästöt ja alhaisempi melutaso ovat meille erityisen tärkeitä samoin kuin turvallisuuden parantaminen ja käyttäjäystävällisyys. Toivomme, että olet tyytyv'äinen McCulloch-tuotteeseesi, sillä se on suunniteltu kestämään pitkäksi aikaa eteenpäin. Noudattamalla käyttöoppaan käyttöä, huoltoa ja kunnossapitoa koskevia neuvoja, tuotteen käyttöikää voidaan pidentää entisestään. Jos tarvitset korjauksiin tai huoltoon ammattilaisen apua, käytä osoitteessa www.mcculloch.corn olevaa Service Locator -palvelua. McCulloch kehittää jatkuvasti tuotteitaan ja pidättää siksi itselleen oikeuden mm. muotoa ja ulkonäköä koskeviin muutoksiin ilman ennakkoilmoitusta. Tämän käyttöoppaan voi ladata myös osoitteesta www.mcculloch.corn. Koneessa esiintyvät tunnukset: VAROITUS! Moottorisahat saattavat olla vaarallisia! Huolimaton tai virheellinen käyttö saattaa aiheuttaa käyttäjälle tai sivullisille vakavia vammoja tai kuoleman. Lue käyttöohje huolellisesti ja ymmärrä sen sisältö, ennen kuin alat käyttää konetta. Käytä aina: Hwäksyttyä suojakypärää Hyväksyttyjä kuulonsuojaimia Suojalasit tai visiiri Tämä tuote täyttää voimassa olevan CE-direktiivin vaatimukset. 70 — Finnish Melupäästöt ympäristöön Euroopan yhteisön direktiivin mukaisesti. Koneen päästöt ilmoitetaan luvussa Tekniset tiedot ja arvokilvessä. Käyttäjän on käytettävä moottorisahaa molemmin käsin. Aä koskaan käytä moottorisahaa pitämällä sitä vain yhdellä kädellä. Vältä terälevyn kärjen osumista mihinkään esineeseen. VAROITUS! Terälevyn kärjen osuminen esineeseen voi synnyttää takapotkun ja aiheuttaa terälevyn sinkoutumisen ylöspäin ja kohti käyttäjää. Se voi aiheuttaa vakavia henkilövahinkoja. Moottori pysäytetään katkaisemalla sytytys pysäyttimellä. Ketjujarru, aktiivinen (oikealla) Ketjujarru, ei aktiivinen (vasemmalla) Polttoainepumppu. Polttonesteen täyttö. Teräketjuöljyn täyttö. dB STOP Muita koneen tunnuksia/tarroja tarvitaan tietyillä markkina-alueilla ilmaisemaan erityisiä sertifiointivaatimuksia. 1153988-26 Rev.3 2012-03-09